close
Arkaluontoiset julkaisut aiheuttavat kuvien käyttäjille tarpeetonta päänvaivaa
Niitä näkee tämän tästä. Julkaisuja, joiden kuvissa esiintyy tavallisia ihmisiä, ja jotka käsittelevät arkaluontoisia aiheita kuten syöpävakuutuksia, deittipalveluja tai vaikkapa leskeneläkettä. Opi käyttämään kuvia fiksusti ja navigoi itsevarmasti kuvankäytön harmailla alueilla.
Julkaisua voi kutsua arkaluontoiseksi, kun sen kuvissa esiintyy tunnistettavia ihmisiä, ja kun sen aihe saattaa herättää kuvatuissa vastustusta. Kannattaa myös ajatella asiaa käänteisesti: jos sinulle tulisi epämukava olo nähtyäsi oman kuvasi tietynlaisessa asiayhteydessä, voi olettaa, että kuvan malli tuntee samoin. Älä epäröi, vaan ota meihin yhteyttä, niin pyrimme järjestämään mallilta erityisluvan!

Meillä on kirjallisia mallisopimuspohjia sekä mallien yhteystiedot, joten voimme helposti ottaa heihin yhteyttä pyytääksemme lupaa kuvien arkaluontoiseen julkaisuun. Jos malli kieltää kuvansa käytön, ainakin olemme ajoissa estäneet kuvan julkaisun ja näin välttäneet sinuun ja asiakkaaseesi mahdollisesti kohdistuvan kielteisen julkisuuden. Jos malli on kieltänyt julkaisun, autamme mielellämme sinua löytämään vastaavat, uudet kuvat.

Tyypillisiä aiheita, joiden kohdalla kannattaa toimia ennen kuin julkaisee tunnistettavan ihmisen kuvan, ovat lääkkeet, sairaudet tai muut lääketieteelliset ongelmat, kuolemaan liittyvät asiayhteydet, politiikka, deittipalstat sekä sosiaaliset ongelmat. Mainokset, joissa kuvattu malli on laitettu suosittelemaan tuotetta tai palvelua, ovat erityisen arkaluontoisia.
Kolme samankaltaista kuvaa, joista keskimmäisen julkaisu olisi vaatinut arkaluontoisen asiayhteyden erityisluvan:
AJANKOHTAISTA Kuvien käyttö arkaluontoisissa asiayhteyksissä
Teksti: Catharina Ekdahl, valokuvaoikeuteen erikoistunut juristi,
Ekdahls Juridik & Föreläsning
Elämme valokuvia pursuilevassa maailmassa. Kuvat rävähtävät silmillemme heti herättyämme, ja ne seuraavat meitä aina siihen asti, kunnes illlan päätteeksi sammutamme lukuvalon. Kuvia on niin sanomalehdissä, sosiaalisen median syötteissä, netissä, katukuvan ulkomainoksissa, toreilla kuin julkisissa liikennevälineissäkin. Puhumattakaan kuvapaljoudesta illan tv-tarjonnassa. Vanha totuus siitä, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, on ajankohtaisempi kuin koskaan. Kuva lyö itsensä läpi median virrassa, joka huuhtoo ylitsemme. Kuva pysäyttää meidät tavalla, johon teksti harvoin pystyy.

Kaikki tämä on kasvattanut ihmisten pelkoa joutua kuvatuksi tai nimetyksi erilaisissa arkaluontoisissa asiayhteyksissä. On hämmentävää nähdä omat kasvonsa mainostamassa tuotteita tai palveluita.
On myös hämmentävää löytää Facebookista kuvamateriaalia, johon on ikuistettu oma, hilpeän hiprakkainen tanssiesitys työpaikkajuhlien pikkutunneilta.

Lainsäädännön reunamilla on harmaa alue

Lainsäätäjät ovat yrittäneet hillitäerilaisten yksityisyyttä loukkaavien kuvien julkaisua. Lainsäädännön reunamilla on harmaa alue, jossa keskustellaan eettisistä näkökohdista varsinaisten sopimusrikkomusten sijaan. Esimerkiksi Ruotsissa, eduskuntavaalien alla, kuka tahansa saattaa tietämättään ja ilman erillistä suostumusta esiintyä omalla kuvallaan poliittisen puolueen julistekampanjassa. Sama koskee myös aatteellisten yhdistysten tai muiden voittoa tavoittelemattomien toimijoiden mainoksia - arvomaailmaan katsomatta. Tai jos vastaavalla julkaisijalla Ruotsissa vain on voimassa oleva julkaisulupa, yksityishenkilö saattaa löytää nimensä oikeustuomioita listaavasta tietokannasta. Ilman minkäänlaisia keinoja julkaisun estämiseen.
Model Release
Valokuvauksen maailmassa puhutaan valokuvattujen henkilöiden oikeudesta omaan kuvaansa. Tämä tarkoittaa kuvatun henkilön allekirjoittamaa, tarkoin muotoiltua kirjallista suostumusta kuvan julkaisuun. Useimmat ammattilaiskuvaajat tuntevat vastuunsa ja allekirjoituttavat sopimukset malleillaan. Suulliset sopimukset ovat toki myös lainvoimaisia, mutta jos kuva jostain syystä aiheuttaa erimielisyyttä, suullista sopimusta on paljon vaikeampi todistaa kuin kirjallista. Uskon, että kuvatoimistot asettavat kuvaajilleen tarkat ehdot sopimusasioista. Sopimuksen puuttumisesta on tehtävä huolellinen selvitys, mutta käytännössä puute tarkoittaa sitä, että kuvaa on vaikeampi myydä, koska sen lisensointimahdollisuudet ovat rajoitetut.
On myös hyvä tietää, että kuvattu henkilö voi aina purkaa kirjallisen suostumuksensa kuvan julkaisuun. Sääntö kuuluu oleellisena sopimusoikeuteen. Sopimuksen purkuun voi johtaa esimerkiksi kuvatun henkilön elämäntilanteen muutos - vaikka kuva olisi aiemmin ollut täysin ok, uusi rooli työelämässä tai muuttuneet perhesuhteet saattavat johtaa mielenmuutokseen.

Kansalaisten tietoisuus lakipykälistä ja omista oikeuksistaan kuvattuna olemiseen kasvaa päivä päivältä

Kuvatoimistojen asiakkaalle suunnatuissa käyttöehdoissa on usein kohta, jossa kuvien käyttö mahdollisesti loukkaavissa asiayhteyksissä kielletään. Tällä tarkoitetaan, etttä jos terveellä järjellä ajatellen kuva loukkaa kuvattua, sitä ei tulisi julkaista. Jos asiakas on epävarma siitä, missä loukkaavuuden raja kulkee, hänen kannattaa ottaa kuvatoimistoon yhteyttä ja kysyä neuvoa. Kuvatoimisto voi tällöin yrittää tavoittaa kuvatun ja saada tältä suostumuksen kuvan käyttöön. Näin vältetään mahdolliset ongelmat tulevaisuudessa.

Kun tuntee kuvattujen henkilöiden suojaa koskevaa lainsäädäntöä ja toimii sen mukaisesti, säästää rutkasti aikaa ja rahaa. Kansalaisten tietoisuus lakipykälistä ja omista oikeuksistaan kuvattuna olemiseen kasvaa päivä päivältä. Ja vaikka ei itse tuntisikaan oikeuksiaan tilanteessa, jossa omaa kuvaa on sopimuksetta käytetty arkaluontoisessa asiayhteydessä, aina voi ottaa yhteyttä asiaan perehtyneisiin juristeihin. He valaisevat asiaa mielellään.
VALOKUVAAJA NÄKEE SEN NÄIN Ulf Huett Nilssonin näkökulma arkaluontoisiin julkaisuihin
Tukholman Kunnan julkaisema, terveydenhuoltoon ja terveyteen keskittyvä 1177 Vårdguiden -lehti jaetaan jokaiseen tukholmalaiskotiin. Ulf Huett Nilsson, joka on myös yksi Johnérin pidetyimmistä valokuvaajista, kuvaa lehteen säännöllisesti. Kysyimme Ulfin mielipidettä arkaluontoisista aiheista

Mitä kaikkea otat huomioon, kun kuvaat ihmisiä 1177 Vårdguiden -lehteen - ja kun aiheena on jotain arkaluontoista?

- Huolehdimme, että kaikki lehteen haastatellut ovat jo alkumetreiltä lähtien tietoisia mahdollisesta valokuvauksesta. Jokaisella on siis mahdollisuus kieltäytyä.
Toisin sanoen runsas ja selkeä informaatio on hyvin tärkeää!
– Joskus, jos kyseessä on yleisempi artikkeli, käytämme mallitoimiston malleja tai omia kavereitamme ja perheenjäseniämme. Myös mallien on oltava heti selvillä, mihin tarkoitukseen kuvia käytetään. Ennen lehden tai verkkosisällön julkaisua tarvitsemme kaikilta mukanaolijoilta hyväksynnän.

Minkälaista infoa sinulla on tapana antaa malleille, joiden kuvat päätyvät kuvatoimistoon?

- Kunnia-asiani on kertoa totuus. Kuvia voidaan päätyä käyttämään kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa asiayhteyksissä. Yleinen sääntö on, että malleihin otetaan yhteyttä, jos kuvia halutaan käyttää poliittisissa tai muutoin arkaluontoisissa asiayhteyksissä. Tämä sääntö turvaa mallin oikeudet ja tekee kuvatoimistoyhteistyöstä tarkoituksenmukaisempaa.

Onko sinulla kokemusta tilanteista, joissa kuvatoimisto on pettänyt mallin luottamuksen kuvien julkaisussa?

- Ei henkilökohtaisesti. Olen sitävastoin joskus joutunut pettymään, kun mallit ovat kieltäneet kuviensa käytön yhteyksissä, joita en itse pitänyt arkaluontoisina. Mutta tietenkin on vain hyvä, että malleilla on mahdollisuus kieltäytyä. Minulla on tapana harkita tarkkaan, mitä kuvia luovutan kuvatoimistoille. Kysyn jokaisen kohdalla itseltäni, onko kaikki varmasti täysin ok!

Olet yksi Johnérin parhaiten myyvistä valokuvaajista, ja kokoelmissamme on paljon sinun ottamiasi kuvia ihmisistä. Mitä toivoisit asiakkaiden ottavan huomioon, kun he ostavat kuvatoimistolta kuvia, joissa esiintyy ihmisiä?

- Toivoisin, että asiakkaat kertoisivat mahdollisimman selvästi, missä ja miten kuvia tullaan käyttämään. Näin malleihin voidaan ottaa yhteyttä, jos kyseessä on arkaluontoinen julkaisu.
Vinkki - Nopea pääsy. Kaikki lisenssisi hyvässä järjestyksessä!
Dog in shelf.
Vahva kuvapankkitoiminto alkaen 99 € kuukaudessa *
Kuvapankkipalvelumme tarjoaa sinulle vahvan työkalun, jonka avulla pidät tiimisi kuvat ja lisenssit järjestyksessä.

Ylläpitäjänä lisäät ja poistat kuvia helposti. Kaikki tiimisi jäsenet saavat tunnukset kuvapankkiin ja oikeudet ladata kuvatiedostoja. Ylläpitäjiä voi olla useampia. Erääntyneistä lisensseistä ei kuvapankin käyttäjän tarvitse koskaan kantaa huolta, sillä palvelu pitää huolen lisenssien voimassaolosta sekä tiedostokokojen saatavuudesta. Erääntyneen lisenssin uusiminen tai sen voimassaolon pidentäminen on helppoa.

Kuvia ei tarvitse ensin ostaa, sillä kuvat voidaan lisensoida suoraan kuvapankista jälkikäteen. Yhdistä kuvapankki yhteen tai useampaan edulliseen pakettiratkaisuumme!

* Kuukausihinta koskee yhtä 100 kuvan kuvapankkia vähintään kolmen kuukauden ajaksi.
Tervetuloa kesäkuu!
Delicate flowers.
Sund and flowers.
Garden view with wisteria.
Juhlistamme harrastajapuutarhureiden huippusesonkia nipulla parhaita puutarhakuviamme. Klikkaa yhtä kuvista, niin näet valinnan kokonaisuudessaan.
Unions in a basket.
Still life, garden.
Man holding flowers.